ELLI Early Learning -verkkokauppa > Uutiset - Ellin toimitus | Kirjaudu sisään

Ellin toimitus

2015-11-09: Sijoitettu lapsi tarvitsee hyväksyntää ja yksilöllistä tukea
2015-03-16: Auringonpimennys tulee - olemme valmiina!
2013-12-29: Suuria eläimiä ja pieniä ihmisiä (+video)

Myrskyn tekijät


Herttoniemeläisessä nuorisotilassa joukko nuoria valmistautuu sirkustreeniin. Lämmittelyssä leikitään karhuja, kirahveja ja luikerrellaan matoina lattialla. – Näkisipä joku ulkopuolinen meidät nyt, toteaa 24-vuotias Sami. Hullua touhua!

 Kuva: Jukka Pääkkönen

Myrsky-hanke tukee syrjäytymisen vastaista työtä rahoittamalla erilaisia taideprojekteja ympäri Suomea. Taideprojekteihin osallistuvat vaikeassa elämäntilanteessa olevat nuoret, jotka Myrskyn myötä pääsevät harjoittelemaan esimerkiksi sirkustyötä, lyhytelokuvaa, teatteria, luovaa kirjoittamista ja sarjakuvan tekoa. Tällä hetkellä Myrsky-hankkeessa on käynnissä 35 taideprojektia ympäri Suomea.

- Jokaisessa projektissa on kysymys nuorten osallistumisesta. Lähtökohtana ovat nuoret, ja nuorten identiteetin, itseluottamuksen ja yhteisöllisyyden vahvistamisen välineenä on taide. Ohjaajina toimivat ammattitaiteilijat, Myrsky-hankkeen projektipäällikkö Riikka Åstrand kertoo.

Yhdessä Myrsky-hankkeessa toimivan Sirkus Magentan harjoituksissa hyvä fiilis on pääasia. Melkein huomaamattaan nuoret ottavat kontaktia toisiin, kun harjoittelevat temppuja. Jos joku ei heti rohkene kokeilla käsillä seisomista, hän on tukemassa sitä, joka haluaa sitä kokeilla. Onnistuneessa pariakrobatiassa ei ole kysymys fysiikan lakien rikkomisesta, vaan rohkeudesta, yhteistyöstä ja luottamuksesta.

Kun yksi ryhmän nuorista tuskailee epäonnistumistaan voltin teossa, ohjaajana toimiva Sarah Hudson lohduttaa:

- Ei ole kyse epäonnistumisesta, jos ei satuta itseään, hän sanoo.

 

Kuva: Jukka Pääkkönen

Eikä pieni kipukaan taida olla aina niin vakavaa. Vaativien temppujen opettelussa tulee helposti ruhjeita ja mustelmia. Ne paranevat kyllä.

Hudson ja toinen Sirkus Magentan ohjaaja Topi Hurtig suhtautuvat sirkustyötä harjoitteleviin ja vaikeissa elämäntilanteissa oleviin nuoriin aidolla lämmöllä ja välittämisellä. Asenne tarttuu. Kun Sami, Mika ja Anna muodostavat ”kolmipäistä lohikäärmettä”, Sami on eniten huolissaan siitä, miten alimmaiseksi jäävän Mikan selkä kestää kuormituksen.

Ohjaajat nimeävät harjoittelun edetessä ääneen nuorten vahvuuksia: Yhdellä se on tasapaino tai kehonhallinta, toisella jonglööraus tai nopeus. Kukaan ei voi osata kaikkea, mutta merkillisellä rohkeudella nämä nuoret haluavat yrittää.

Empatiakyvyn lisäksi sirkusharjoituksesta nousee esiin toinen vahva tunne: Itsensä ylittäminen. 17-vuotias Anna kertoo pitävänsä sirkustyössä etenkin pariakrobatiasta. Lisäksi hän on kokeillut seinäkiipeilyä. Sitä Anna vertaa niinkin suureen asiaan kuin elämään. Etenemiseen askel askeleelta, tavoitteiden asettamiseen ja saavuttamiseen.

- Kun pääsee huipulle, tuntee todella onnistuneensa, Anna huokaa.

 

Kuva: Jukka Pääkkönen

20-vuotias Mika arvelee, että sirkusharjoittelusta saattaisi olla hyötyä hänen tulevassa ammatissaan lasten ja nuorten parissa. Yhtään temppua näissäkään harjoituksissa Mika ei tainnut jättää kokeilematta. Ohjaajien mukaan Mika on myös nopeasti oppiva jonglööri ja erinomainen alamies pariakrobatiassa. Kun uskaltaa heittäytyä itse mukaan, on helppo innostaa muita.

24-vuotias Sami kehuu, miten kunto on noussut sirkusharjoittelun myötä. Harjoittelun aikana Sami kannustaa toisia aktiivisesti ja keskustelee ohjaajien kanssa liikkeiden yksityiskohdista. Tämän keskustelun Sami käy sujuvasti ja hyvällä huumorilla englanniksi englanninkielisen Hudsonin kanssa. Vahvan kielitaitonsa hän sanoo saaneensa käytännön kautta; norjalaisen tyttöystävän ja muiden ulkomaisten kavereiden kanssa.

Verkostot

Sirkusyhdistys Magenta ry tekee yhteistyötä Myrsky-hankkeen kanssa. Herttoniemessä kokoontuu vaikeassa elämäntilanteessa olevien Vamos-nuorten ryhmä, joka harjoittelee sirkustoimintaa kerran viikossa Magentan ohjauksessa. Siihen 8-12 henkiseen joukkoon myös Sami, Mika ja Anna kuuluvat.

Ensi vuonna Magentan sosiaalisen sirkuksen toiminta, ja yhteistyö Vamos-projektin kanssa, laajenee. Sarah Hudsonin mukaan toinen sirkusryhmä aloittanee toimintansa Pasilassa.

Syrjäytymisen vastaisessa työssä verkostojen monimuotoisuus on vahvuus. Esimerkiksi sirkusta Herttoniemessä harjoittelevat nuoret saavat osaavan taustaverkoston ansiosta tukea monelta suunnalta, ja monin tavoin.

Kuva: Jukka Pääkkönen

Myrskyennuste

Myrsky-hanke käynnistyi neljä vuotta sitten. Vuosina 2008- 2010 hanke jakoi eri taideprojekteille viisi miljoonaa euroa. Tänä vuonna jaossa on 400 000 euroa. Tukien vähenemisestä huolimatta Riikka Åstrand on toiveikas.

– Rahoittajiksi on viime aikoina yritetty saada myös yrityksiä, Åstrand kertoo: - Nuorten syrjäytymisestä on puhuttu paljon, ja sen myötä yhteisvastuullisuuden tunne on ehkä lisääntynyt.

Tämän jutun kirjoittaja haluaa vastata Samin toteamukseen siitä, mitä joku ulkopuolinen mahtaisi miettiä Sirkus Magentan hullunkurista toimintaa seuratessaan. Ulkopuolinen todennäköisesti pohtisi, miten satunnaiseen sirkusryhmään sattuukin osumaan näin eri tavoin lahjakkaita, avoimia ja rohkeita nuoria. Hän saattaisi myös ajatella, että juuri sellaisia ominaisuuksia, jotka Magentan harjoittelussa tulevat esiin, voidaan missä ja milloin tahansa pitää onnistumisen merkkeinä.

Ehkäpä ulkopuolinen toteaisi myös, ettei edes hyvin toteutettu sirkustyö sinänsä pelasta ketään syrjäytymiseltä tai epäonnistumiselta. Mutta jos Annan, Samin ja Mikan kaltaisille vaikeissa elämäntilanteissa oleville nuorille tarjotaan jatkossakin mahdollisuus osallistua tämänkaltaiseen taideprojektiin, heillä on vahva mahdollisuus onnistua ihan itse.

Kuva: Jukka Pääkkönen


Myrsky-hankkeen taustalta löytyy Suomen lasten ja nuorten säätiö. Rahoittajina toimivat tällä hetkellä Suomen kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Vamos-projekti toimii myös itsenäisesti. Sen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin Diakoniaopisto, Nuorten työpajat, Nuorisoasiankeskus ja Työvoiman palvelukeskus.

Sirkusyhdistys Magenta toimii Myrsky-hankkeen lisäksi sosiaalisen sirkuksen ohjaajana muun muassa kouluissa ja päiväkodeissa. Magenta on valittu tämänvuotiseksi Uusimaa-palkinnon saajaksi. Palkinnon perusteena on yhdistyksen ansiokas työ erityisryhmien tukemisessa. Palkinto luovutettiin torstaina 8. marraskuuta lasten ja nuorten terveyden edistämisen seminaarissa Helsingissä. Myrsky-hanke on yksi Sirkusyhdistys Magentan rahoittajista.


Teksti: Miia Aalto

Kuvat: Jukka Pääkkönen Early Learning Oy

Ellin toimitus -arkisto

2015-11-09: Sijoitettu lapsi tarvitsee hyväksyntää ja yksilöllistä tukea
2015-03-16: Auringonpimennys tulee - olemme valmiina!
2013-12-29: Suuria eläimiä ja pieniä ihmisiä (+video)
2013-09-16: eLehti tähtää lukukokemukseen
2013-05-31: ”Pysäytä juopotteleva nuori!”
2013-04-19: Yksinyrittäjä ei sairasta, eikä lomaile
2013-06-21: Käy käsiksi aivoihin
2012-11-28: Myrskyn tekijät
2012-11-12: Luovasti muovista
2012-07-02: Yksilön vastuuta ja yhteistyön voimaa
2012-05-29: Hannele Ikäheimo laittaa tiedon kiertämään
2012-04-12: Hyvän elämän jäljillä
2012-02-06: Early Learning tuottaa juttuja kiinnostavista henkilöistä
2011-11-30: Minä olen - sinä olet - hän olee vai onko?

 Ostoslista

ELLI Early Learning Oy, Myymälä avoinna ma-pe 9-17, Kalasataman metroaseman vieressä, Työpajankatu 10 C, 3. kerros, 00580 Helsinki
puh. 09 701 2011, sähköpostiosoite elli@earlylearning.fi
Viimeksi päivitetty 2019-06-19 11:40:47  

Sivustomme käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Lue lisää