ELLI Early Learning -verkkokauppa > Erityisopetus | Kirjaudu sisään

Erityisopetus

Erityisopetukseen tarkoitetut materiaalimme auttavat oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita sekä heidän opettajiaan.

Erityisopetuksen tarve on kasvanut osittain sen vuoksi, että oppimisvaikeuksien diagnostisointi on tarkentunut. Toisaalta entistä rauhattomampi elinympäristö ja kiireisempi elämänrytmimme vaikuttavat siten, että pienemmätkin häiriöt synnyttävät erityisopetuksen tarpeen. Isossa luokassa ja nopeassa tahdissa eivät kaikki pysty etenemään samassa tahdissa!

Erityisopetusvälineiden avulla teoreettisia asioita voidaan selittää toiminnallisesti ja käytännönläheisesti myös tavallisessa opetuksessa. Välineiden avulla oppiminen on hauskempaa ja kaikki oppivat!

Puheopetus ja puheterapia | Kielelliset kartoitukset | Pupupelituotteet | Onni Oppimateriaalit | Kuvakortit | Vuorovaikutusleikki | Tuntoaisti | Tunteet | Hahmottaminen ja tarkkaavaisuus | Looginen päättely | Vuorovaikutus ja tarinat | Viriketoiminta ja muistikuntoutus | Elämänhallinta | Kuuntelu | Montessori-välineet

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan


Perhe ja sosiaalinen ympäristö kuvakortit

 

Perhe ja sosiaalinen ympäristö kuvakortit | lisätiedot
Tukevassa pakkauksessa on aihealueittain n. 80 korttia.

 

34.72 € (alv 24%)
28.00 € (alv 0%)


Prepositiot tarinoissa (4) Preposition Stories

 

Prepositiot tarinoissa (4) Preposition Stories | lisätiedot
Harjoitellaan sijaintikäsitteitä. Kuhunkin kahden kuvan sarjaan liittyy kaksi vaihtoehtoista sijaintia.

 

30.88 € (alv 24%)
24.90 € (alv 0%)


Perussanasto 156 Basic Vocabulary

 

Perussanasto 156 Basic Vocabulary | lisätiedot
156 valokuvakorttia, jotka sopivat esimerkiksi nimeämiseen, englannin opiskeluun ja lukemisen opiskeluun. Korttien avulla jokapäiväinen sanasto tulee tutuksi.

 

31.00 € (alv 24%)
25.00 € (alv 0%)


Tunnenoppa

 

Tunnenoppa | lisätiedot
Muovinoppa tunteiden tunnistamisen, käsittelyn ja niistä kertomisen tueksi.

 

18.60 € (alv 24%)
15.00 € (alv 0%)


Dobble

 

Dobble | lisätiedot
Pienen tauon jälkeen taas saatavana meiltäkin!

Samanlaisuuden havaitsemista harjaannuttava hahmotuspeli sopii monipuoliseen hahmottamisen ja nimeämisen kehittämiseen.

Dobblessa on 55 erilaista pyöreää korttia, joissa on sarja erilaisia kuvia. Kaikissa korteissa on yksi sama kuva toistensa kanssa. Kuka löytää yhtäläisen kuvan nopeimmin? Pelata voi kaksin tai ryhmässä.

 

17.50 € (alv 24%)
14.11 € (alv 0%)


Set korttipeli

 

Set korttipeli | lisätiedot
Jokaisessa kortissa on 1-3 esinettä, joilla on muoto, väri ja kuviointi.

Kun 12 korttia on käännetty esiin, pelaajien on muodostettava korteista kolmen kortin settejä siten, että kortit ovat jokaisen ominaisuuden suhteen joko täysin samanlaisia tai täysin erilaisia.

 

15.99 € (alv 24%)
12.90 € (alv 0%)


Blokus

 

Blokus | lisätiedot
Koko perheen strategiapeli, jossa pelaajat asettavat vuorotellen valitsemansa värisiä laattoja pelilaudalle.

Kun pelilauta on täynnä, lasketaan käyttämättä jääneet laatat ja voittaja on se, jolla niitä on vähiten.

 

46.90 € (alv 24%)
37.82 € (alv 0%)


Yatzy

 

Yatzy | lisätiedot
Yatzy on legendaarinen noppapeli, jossa tuuri ja strategia yhdistyvät.

 

3.10 € (alv 24%)
2.50 € (alv 0%)


Shakki puinen

 

Shakki puinen | lisätiedot
Shakki on loogista ajattelua ja muistia kehittävä strategiapeli. Pelinappulat liikkuvat 8x8 -kokoisella pelilaudalla tavoitteenaan vastapuolen kuninkaan motittaminen - eli shakkimatti!

 

34.72 € (alv 24%)
28.00 € (alv 0%)


Korttisuoja M 57 x 89 korteille

 

Korttisuoja M 57 x 89 korteille | lisätiedot
Korttisuoja on kätevä apuväline tahmatassuisille korttipelien ystäville. Pelikortit sujautetaan korttisuojien sisään, jolloin kortit saavat lisää elinikää ahkerassakin käytössä.

 

3.84 € (alv 24%)
3.10 € (alv 0%)


Quadro Color hahmotuspeli

 

Quadro Color hahmotuspeli | lisätiedot
Visuaalista hahmottamista harjaannuttava peli yli 6-vuotiaille.

Kolme laattaa, pelilauta ja paljon värineliöitä - siitä hauskuus alkaa! Voittajaksi selvitytyy pelaaja, joka saa ensimmäisenä omat laattansa paikalleen pelilaudalle.

 

15.50 € (alv 24%)
12.50 € (alv 0%)


0-9 (nolla-ysi)

 

0-9 (nolla-ysi) | lisätiedot
Nolla-ysi on kinkkinen päättelypeli, jossa pelaajat rakentavat numeroiden muotoisista korteista mahdollisimman korkeaa pinoa. Kerrosten väliin ei saa jäädä tyhjiä kohtia, ja korteista saa sitä enemmän pisteitä, mitä ylemmässä kerroksessa ne ovat.

Pisteiden laskussa harjoitellaan myös kertotaulua.

 

27.28 € (alv 24%)
22.00 € (alv 0%)


Connect 4-coloured kids

 

Connect 4-coloured kids | lisätiedot
Hauskassa strategiapelissä pitää muodostaa lapsikorteista piirejä, jotka muodostuvat neljästä eri värisestä kortista.

 

23.75 € (alv 24%)
19.15 € (alv 0%)


Brains - Japanilainen puutarha

 

Brains - Japanilainen puutarha | lisätiedot
Pelissä pelaajan pitää rakentaa kuvallisten vihjeiden mukainen japanilainen puutarha. Polkujen pitää kulkea laattojen läpi yhtä monta kertaa kuin polku osoittaa, samanlaiset symbolit pitää yhdistää polulla, polun pitää päättyä Jing-Jang -symboliin, kulkea sillan yli tai kulkea pagodin vierestä. 50 kutkuttavaa päättelytehtävää, joista jokaiseen on vain yksi oikea vastaus!

 

15.50 € (alv 24%)
12.50 € (alv 0%)


Flip

 

Flip | lisätiedot
Flip on hauska hahmottamis- ja tarkkaavaisuuspeli, jossa jokaisella kortilla on kaksi puolta: etupuolella on vaihteleva kokoonpano hedelmiä ja takapuolella joko yksittäinen hedelmä tai numero. Peruspelissä pelaajat yrittävät keksiä, miten yhden kortin takapuolella oleva hedelmä tai numero liittyy toisen kortin etupuolella olevaan hedelmien kokoelmaan. Mitä hedelmää kortissa on numeron osoittama määrä tai kuinka monta takapuolen osoittamaa hedelmää kortin etupuolella on?

Peliä voi pelata monella eri tavalla, ja pakkauksessa on mukana suomenkieliset käyttöohjeet.

 

15.50 € (alv 24%)
12.50 € (alv 0%)


Who did it?

 

Who did it? | lisätiedot
Kuka kakkasi lattialle? Tätä mysteeriä yritetään selvittää hauskassa korttipelissä. Pelaajat syyttävät toisten pelaajien lemmikkejä jätöksen tekijäksi ja yrittävät pysyä laskuissa siitä, mitä korttejaa muilla pelaajilla vielä on, koska jos pelaaja ei pysty kortilla todistamaan lemmikkinsä syyttömyyttä, hän joutuu siivoamaan kakkamerkin pelipöydältä itselleen: ja vähiten kakkamerkkejä pelin aikana kerännyt pelaaja voittaa pelin.

Pelissä harjoitellaan kakkahuumorin lisäksi muistia ja strategista ajattelua. Peliä voidaan myös pelata vierailla kielillä, jolloin harjoitellaan lemmikkisanastoa ja lauseiden muodostamista.

 

13.64 € (alv 24%)
11.00 € (alv 0%)


Magneettiset tangramit 28 osaa

 

Magneettiset tangramit 28 osaa | lisätiedot
Magneettisissa tangrameissa on neljä eri väristä 7 tangrampalan settiä. Väreinä punainen, sininen, keltainen ja vihreä.

 

20.09 € (alv 24%)
16.20 € (alv 0%)


Ensimuistipeli puulaatikossa

 

Ensimuistipeli puulaatikossa | lisätiedot
Muistipeli, jossa on 12 kuvaparia.

 

24.20 € (alv 24%)
19.52 € (alv 0%)


Värit ja muodot - puinen Colorama

 

Värit ja muodot - puinen Colorama | lisätiedot
Tämä peli kehittää tarkkaavaisuutta, visuaalista hahmottamista, hienomotorisia taitoja sekä tutustuttaa väreihin ja muotoihin.

 

32.24 € (alv 24%)
26.00 € (alv 0%)


Palapelisetti 4 palapeliä - Vuodenajat

 

Palapelisetti 4 palapeliä - Vuodenajat | lisätiedot
Puisessa palapelisetissä on 4 eri palapeliä. Keväässä on paloja 5x5 kpl, kesässä 6x6 kpl, syksyssä 7x7 kpl ja talvessa 8x8 kpl.

 

97.96 € (alv 24%)
79.00 € (alv 0%)


 Ostoslista

ELLI Early Learning Oy, Myymälä avoinna ma-pe 9-17, Kalasataman metroaseman vieressä, Työpajankatu 10 C, 3. kerros, 00580 Helsinki
puh. 09 701 2011, sähköpostiosoite elli@earlylearning.fi
Viimeksi päivitetty 2019-10-22 13:36:21  

Sivustomme käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Lue lisää