ELLI Early Learning -verkkokauppa > Oppimispelit > Morphun ja hienomotoriikka | Kirjaudu sisään

Morphun ja hienomotoriikka

Morphun -rakentelun avulla harjaannutetaan visuaalista hahmottamista, matemaattisia ja kielellisiä taitoja sekä hienomotoriikkaa. Hienomotoriikalla tarkoitetaan pienten lihasten hallintaa, kuten käden toimintoja. Hienomotoristen taitojen harjaannuttaminen tukee käden ja silmän yhteistoiminnan harjoitusta. (käsi – silmä -koordinaatio)

Hienomotorisia taitoja tarvitaan piirtämiseen, kirjoittamiseen ja vaikkapa kengännauhojen sitomiseen. Visuaalisen hahmottamisen ongelmat voivat korjaamattomina aiheuttaa oppimisvaikeuksia.

Kaikenlainen rakentelu – mallista tai ilman - tukee toiminnanohjaukseen liittyvien suunnittelutaitojen kehittymistä sekä myös kielellisten taitojen kehittymistä.

Monet Morphun tuotteet sopivat myös ikääntyneiden viriketoimintaan ja muistikuntoutukseen.

"Morphun on mielekäs menetelmä hienomotoriikan ja avaruudellisen hahmottamisen harjoitteluun".
Tuula Korhonen, Erikoistoimintaterapeutti THM. PatolaKoti, Helsinki

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan


Morphun pienaakkoset pistekirjoitustarroilla

 

Morphun pienaakkoset pistekirjoitustarroilla | lisätiedot
Pienaakkoset läpinäkyvällä pistekirjoitustarralla sopivat näkövammaisten ja näkevien käyttöön.

Kirjaimien päällä on läpinäkyvä tarra, jossa on kirjain pistekirjoituksella.

 

39.68 € (alv 24%)
32.00 € (alv 0%)


Morphun Junior 170 pikkupakkaus

 

Morphun Junior 170 pikkupakkaus | lisätiedot
Rakentelupalikat kotikäyttöönkin sopivassa pikkupaketissa!

Morphun-palikoilla rakentelu kehittää hienomotorisia taitoja, visuaalista hahmottamista sekä toiminnanohjauksessa tarvittavia taitoja.

Näistä paloista voi rakentaa kaksi- tai kolmiulotteisesti.

 

26.04 € (alv 24%)
21.00 € (alv 0%)


Morphun Suuraakkoset ja kuvat 95 palaa

 

Morphun Suuraakkoset ja kuvat 95 palaa | lisätiedot
Suuraakkoset ja kuvapalat kotikäyttöönkin sopivassa pikkupakkauksessa! Muodosta kirjaimista sanoja ja liitä ne kuviin.

"Morphun on mielekäs menetelmä hienomotoriikan ja avaruudellisen hahmottamisen harjoitteluun."

 

22.00 € (alv 24%)
17.74 € (alv 0%)


Morphun Suuraakkoset ja kuvat - Isopakki ja kuvapalat

 

Morphun Suuraakkoset ja kuvat - Isopakki ja kuvapalat | lisätiedot
Suuraakkoset ja kuvapalat yhdessä! Pelaa sanaristikkopeliä tai muodosta kuvia vastaavia sanoja kirjaimista.

"Mielekäs menetelmä hienomotoriikan ja avaruudellisen hahmottamisen harjoitteluun"

 

80.60 € (alv 24%)
65.00 € (alv 0%)


Morphun 5-osainen aloituspaketti (AP)

 

Morphun 5-osainen aloituspaketti (AP) | lisätiedot
Perusvalikoima Morphun-tuotteita pakettihintaan.

Aloituspaketissa on mukana laskemisen ja lukemisen opetteluun tarvittavat palat sekä runsaasti kolmiulotteiseen rakentamiseen tarvittavia osia.

 

229.40 € (alv 24%)
185.00 € (alv 0%)


Morphun Matikkaleikki

 

Morphun Matikkaleikki | lisätiedot
Mukavaa muksumatikkaa myös palikoilla alkuopetukseen ja erityisryhmille!

Matikkaleikissä harjoitellaan sormilaskujen sijasta pisteillä laskemista, rakennetaan palikoilla ja tutustutaan numeroihin.

 

69.44 € (alv 24%)
56.00 € (alv 0%)


Morphun Suuraakkoset  isopakki 225

 

Morphun Suuraakkoset isopakki 225 | lisätiedot
Morphun aakkoset sopivat kirjaimiin tutustumiseen sekä kirjoittamisen ja lukemisen harjoitteluun.

Kirjaimet sopivat kaikenikäisten sanaristikkopeliin - myös ikääntyneiden viriketoimintaan ja muistikuntoutukseen.

 

61.38 € (alv 24%)
49.50 € (alv 0%)


Morphun Kuvapalat

 

Morphun Kuvapalat | lisätiedot
Kuvapalat sopivat hyvin Morphun Aakkosten kanssa yhdistettäviksi.

 

22.20 € (alv 24%)
17.90 € (alv 0%)


Morphun Loogiset palat Mix and Match

 

Morphun Loogiset palat Mix and Match | lisätiedot
Morphun Muodot ja Värit -peliä voi pelata monella eri tavalla: dominopelinä, muodon- tai värin tunnistuspelinä tai muistipelinä.

Nämä loogiseen päättelyleikkiinkin sopivat palat harjaannuttavat myös hienomotorisia taitoja.

 

22.20 € (alv 24%)
17.90 € (alv 0%)


Morphun Junior

 

Morphun Junior | lisätiedot
Morphun Junior sopii kolmiulotteiseen rakenteluun, mutta innostaa myös kaksiulotteisten kuvioiden rakenteluun.

Toiminnanohjauksen ja visuaalisen hahmottamisen harjoittelua mallista (tai ilman) rakentamalla!

 

74.15 € (alv 24%)
59.80 € (alv 0%)


Morphun Junior Ohjekirja

 

Morphun Junior Ohjekirja | lisätiedot
Ohjekirjassa on 60 ohjetta Morphun Junior -sarjaan.

Ohjeet vaikeutuvat asteittain alkuosan kaksiulotteisista malleista loppuosan kolmiulotteisiin.

 

6.20 € (alv 24%)
5.00 € (alv 0%)


Morphun Starter Ohjekirja

 

Morphun Starter Ohjekirja | lisätiedot
Yli 60 värikuvaohjetta Morphun Junior starter tai Morphun Junior -sarjaan.

Alun helpoimmat mallit voi rakentaa kuvan päälle ja lopun kolmiulotteisissa riittää haastetta kokeneemmallekin rakentajalle.

 

6.20 € (alv 24%)
5.00 € (alv 0%)


Morphun Satataulu

 

Morphun Satataulu | lisätiedot
Morphunin Satataulupakkauksessa 100 numeropalaa, kartonkinen satataulu sekä runsaasti kuvallisia esimerkkejä ja vinkkejä laskuhajoituksista.

 

27.28 € (alv 24%)
22.00 € (alv 0%)


Morphun Kertolaskutaulu

 

Morphun Kertolaskutaulu | lisätiedot
Morphun Kertolaskutaululla harjoitellaan kertolaskua numeroilla 1-10.

Kertotaulun harjoittelu voidaan aloittaa vaiheittain, ensin pienemmillä numeroilla ja lopuksi kaikilla numeroilla kymppiin asti.

 

40.92 € (alv 24%)
33.00 € (alv 0%)


 Ostoslista

ELLI Early Learning Oy, Myymälä avoinna ma-pe 9-17, Kalasataman metroaseman vieressä, Työpajankatu 10 C, 3. kerros, 00580 Helsinki
puh. 09 701 2011, sähköpostiosoite elli@earlylearning.fi
Viimeksi päivitetty 2017-12-13 09:51:50